Kahvakuulat eivät ole mikään uusi keksintö, vaan niitä on löytynyt saleilta monien vuosien ajan. Uuteen suosioon ne ovat kuitenkin nousseet parin viime vuoden aikana. Etuheilautus on yksi tunnetuimmista ja kokonaisvaltaisimmista liikkeistä, joita kahvakuulalla voi tehdä, mutta valitettavan usein se tehdään väärin ja sen tuoma hyöty katoaa.
Kaikki lähtee lantiosta
Salsalla ja etuheilautuksella on yllättävän paljon yhteistä. Kummassakin liike lähtee suurimmaksi osaksi lantiosta. Käsien pitäisi pysyä koko ajan rentoina, eikä jalkojakaan saisi alkaa hapottamaan etuheilautusta tehdessä. Aloittelijan silmiin saattaa näyttää siltä, että jaloilla ja käsillä on suuri osa etuheilautusta tehdessä, mutta asia ei ole niin. Mitä enemmän osaa hyödyntää lantionliikettä, sitä kokonaisvaltaisempi etuheilautus on.
Osaatko tehdä liikkeen oikein?
Aloitusasennon pitäisi olla hartioidenlevyinen haara-asento ja kahvakuulan pitäisi roikkua jalkojesi välissä suorassa linjassa. Vie kuulaa taaksepäin ja ala sen jälkeen heilauttamaan sitä kohti kattoa. Liike lähtee lantiosta. Kuulan voi pysäyttää silmien korkeudelle tai sen voi viedä pää yläpuolelle, mutta silloin pitää erityisesti muistaa säilyttää hyvä ryhti. Etuheilautuksesta on monta variaatiota, mutta niin sanottu amerikkalinen etuheilautus on tunnetuin liike. Siinä jalat tekevät hyvin vähän töitä ja voima lähtee keskivartalosta.
Vältä näitä virheitä:
- Teet liikkeen jaloillasi. Liikettä kutsutaan etuheilautukseski, eikä etukyykyksi eli muista hyvä lantion liike.
- Unohdat selän tukemisen. Jos liike tuntuu selässäsi, teet sen todennäköisesti väärin. Etuheilautusta tehdessä pitää muistaa jännittää keskivartalonlihakset ja pitää hyvä ryhti. Jos liikkeen tekeminen kuitenkin sattuu, lopeta ja pyydä ammattilaista katsomaan, mitä teet väärin.
Vasta kun perinteisen etuheilautuksen kahdella jalalla ja molemmilla käsillä osaa tehdä teknisesti oikein, kannattaa kokeilla muita variaatoita.
Lähde: Greatist