Lihaskalvot eli faskiat

Lihasten huoltamisesta puhuttaessa keskustelun aiheeksi ovat nousseet lihaskalvot eli faskiat. Faskiat ovat monimutkaisia sidekudoskalvoja, jotka ympäröivät lihaksia, luita ja muita elimiä. Ne muodostavat yhtenäisen verkoston päästä varpaisiin, ja jokainen kehomme solu on ainakin jännitteellisesti liittynyt johonkin lihaskalvoon. Kehomme on siis kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kiitos tästä kuuluu juuri lihaskalvoille. Ne säätelevät lihasjärjestelmiä, ja liittävät kaikki elimet yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Kaikki kehomme osat ikään kuin kelluvat faskiaverkoston sisällä.

Miksi faskioiden olemassaolo tulee muistaa?

 

Monet urheiluvammat tapahtuvat todellisuudessa lihaskalvoissa eivätkä lihaksissa. Faskioissa on moninkertainen määrä hermopäätteitä lihaksiin verrattuna, minkä takia tulehdukset ja muut vammat kiusaavat usein juuri faskiaverkostoa. On tärkeää ymmärtää, että ilman terveitä lihaskalvoja puhtaat liikeradat ja oikeanlainen palautuminen kärsivät. Lihasten huoltamista parempi ilmaus palauttavalle harjoitukselle olisikin kehoa huoltava treeni. Niin lihasten kuin faskioiden tulisi olla kunnossa, jotta keho voi hyvin ja kestää urheilun aiheuttaman kuormituksen.

 

Miten huoltaa faskioita?

 

Lihaskalvojen hyvinvoinnin avain on nesteytys. Ylipäätään koko kehon liikkuvuus ja kimmoisuus ovat riippuvaisia siitä, miten faskiat on nesteytetty. Hyvän nestetasapainon ansioista faskiat pysyvät kunnossa ja terveinä. Kehon huoltaminen on kuitenkin tärkeä tekijä siinä, että faskiat saavat nestettä toimiakseen. Tukkiutuneet kanavat, jotka kuljettavat nestettä lihaskalvoille avautuvat hieronnan ja venyttelyn avulla. Viimeistään nyt kannattaa siis sijoittaa putkirullan hankintaan, ja rullata faskiat vetreiksi. Puolestaan venyttelyn suhteen monipuolisuus on valttia. Koska faskioita on joka puolella kehoa, venyttelyliikkeisiin kannattaa etsiä variaatioita ja vaihtelevuutta.

Faskiat voi ottaa huomioon myös harjoittelussa. Treenatessakin monipuolisuus ja säännöllisyys on tärkein faskioita vahvistava tekijä. Lihaskalvot pysyvät kunnossa, kun treenit eivät toista itseään. Hallaa lihaskalvoille tekevät etenkin kuntosalilaitteet, joissa liikerata on aina sama. Älä siis tee salilla samoja liikkeitä joka kerta, vaan treenaa monipuolisesti koko kehoa ja kehon eri osia. Vaihtele painolastia, ja tee erilaisia sarjoja eri kilomäärillä. Muista myös vaihdella treenitempoa, jotta lihaskalvoista muodostuu elastiset ja vahvemmat kuin junnaavan treenin vaikutuksesta.

Miksi faskioiden huoltaminen kannattaa?

 

Kehonhuolto on harjoitus, jonka tulisi kuulua jokaisen urheilevan ihmisen treeniohjelmaan. Täysipainoinen palautuminen kovasta harjoituksesta vaatii muutakin kuin palautusaterian nauttimista treenin jälkeen. Vaikka energiansaanti käynnistää palautumisprosessin, olisi myös tärkeää huoltaa kehoa oikealla tavalla, ja näin nopeuttaa rasituksesta toipumista. Proteiinipirtelön sheikkaaminen ei siis riitä. Etenkin faskioiden tärkeyden ymmärtäminen avaa uuden näkökulman palautumista edistävään treeniin. Kovan treenaamisen ja kehonhuollon laiminlyönnin seurauksena kroppa voi pahimmassa tapauksessa joutua ylikuntotilaan. Tämä tarkoittaa monen kuukauden pakkolepoa.

 

 

Pysy ajan tasalla uusista päivityksistä: