Vaaka – tuo monen laihduttajan painajainen? Ei hätää! Opi pitämään vaakaa kaverina, joka tsemppaa sinua kohti tavoitettasi.
Jos tavoitteenasi on painonpudotus, et voi välttää vaa’an käyttöä. Painonpudotusprojektin alussa vaaka näyttää alkutilanteen eli sen mistä lähdetään liikkeelle. Karu totuus tulee yleensä tässä vaiheessa ilmi. Mutta suunta on tässä tapauksessa vain alaspäin! 😉 Tietylle ajanjaksolle on hyvä myös miettiä tavoitepaino esimerkiksi 3 kuukauden tai 6 kuukauden jälkeen eli mikä on tavoite vaakalukemaksi silloin. Painoa tulee siis seurata aktiivisesti, kuitenkaan tuijottamatta sitä liikaa. Painonpudotusprojektin alussa sekä lopussa kannattaa ottaa itsestään myös kuvia, jotka näyttävät alku- sekä lopputilanteen. Tällöin huomaa muutoksen vaakalukemaa paremmin.
Painolukemaa on hyvä seurata viikon välein, ainakin aluksi. Joka päivä vaa’alla ei kannata käydä, sillä paino vaihtelee päivän aikana monta sataa grammaa ellei jopa kiloja. Siksi paino tulee tsekata samaan aikaan päivästä joka kerta. Jos käyt vaa’alla aamulla sekä illalla, voi lukema näyttää hyvinkin erilaiselta. Paino olisi hyvä tarkistaa mieluiten heti herättyä tyhjällä vatsalla ja vessassa käynnin jälkeen. Tällöin paino on ideaalisin.
Sopiva painonpudotusvauhti on 0,5-1 kg viikossa. Näin muutoksista tulee pysyviä ja kroppa ehtii hyvin mukaan laihdutukseen. Jos kiloja pudottaa reilusti viikon aikana, kroppa joutuu todella koville ja tulos ei useinkaan ole pysyvä, vaan kilot tulevat nopeasti takaisin ja vieläpä kaksinkertaisena. Hidas vauhti on paljon pysyvämpi elämäntapamuutoksen kannalta. Kärsivällisyyttä siis. Alaspäin tippuvat numerot motivoivat ja vaakaa kannattaakin pitää apuvälineenä ja kannustimena laihdutuksessa.
Laihdutuksessa tärkeintä on oikeanlainen ja terveellinen ruokavalio ja liikunta. Pelkkä liikunta ei laihduta, vaan tärkein työ tehdään keittiössä. Reilusti ylipainoinen tarvitsee aerobista kestävyysliikuntaa, unohtamatta lihaskuntoharjoitteita. Aerobinen treeni polttaa rasvaa, mutta samalla lihakset alkavat hävitä, jos ohessa ei ole saliharjoittelua tai oman kehon painolla tehtäviä lihaskuntoharjoitteita.
Reilusti ylipainoisella paino saattaa pudota monta kiloa yhden viikon aikana, mutta se johtuu nesteiden liikkumisesta. Nesteet poistuvat kehosta ensimmäisenä ja rasva viimeisenä. Ensimmäisten viikkojen nopean painon tippumisen jälkeen paino saattaa tippua hyvinkin hitaasti, mitä pienemmäksi oma kroppa muuttuu. Silloin vaaditaan tiukasti terveellisessä ruokavaliossa pysymistä, jotta viimeisetkin kilot karisevat.
Vaa’an lukemaa ei kuitenkaan kannata seurata orjallisesti, sillä siihen vaikuttavat myös lihasten paino. Salitreeni ei siis ole hukkaan heitettyä, sillä salitreeni kiinteyttää ja ylläpitää lihaksia, jotka polttavat rasvaa. Mitä enemmän alat saada lihasta, sitä enemmän vaa’an lukema voi näyttää. Ei kuitenkaan kannata huolestua, lihakset eivät kasva yhdessä yössä. Ja tärkeintä on, ettei vaa’an lukema ole iso rasvan määrän vuoksi, vaan mieluummin lihasten vuoksi.
Vaa’an lukema ei siis kerro koko totuutta. Tärkeintä on oma hyvinvoiva olo ja omasta peilikuvasta pitäminen. Tärkeintä on olla sinut itsensä kanssa. Tavoitteeksi voi asettaa myös mahtua vanhoihin farkkuihin, jolloin ulkomuoto kertoo tuloksen paremmin kuin vaa’an lukema.
– Petra, Personal trainer ja Liikunnanohjaaja AMK
Facebook: PersonaltrainerPetraKorhonen