facebook_pixel

Kun kamppailulajit vaihtuvat kamppailuun elämästä – Jani Kokki

syys 16, 2017

1980-luvun Haminassa 8-vuotias rasavilli poika aloitti karaten kamppailulajielokuvien innoittamana. Näyttävät hypyt, pomput ja potkut kiehtoivat häntä ja pikkuhiljaa valkeni lajin olevan myös paljon muuta: filosofiaa, vanhempien kunnioittamista, hyviä käytöstapoja.. Usean vuoden aikana karaten rinnalle nousivat myös taekwondo ja kungfu. Päihittämätön itsepuolustuslajien yhdistelmä johti kansainvälisten taekwondokisojen voittamiseen ensimmäisellä yrittämällä ja näin syntyi loistava pohja unelmalle: päästä Hollywoodiin kamppailuelokuvien hopearuuduille. Nuori Jani Kokki lähti suuntaamaan matkaansa kohti päämääräänsä.

Alkumetrit

”Lintsasin koulusta, jotta pääsisin kisaamaan taekwondossa, joten koulu tietenkin vähän kärsi. Treenasin karatea ja taekwondoa samaan aikaan ja noin 17-18-vuotiaana aloin tehdä lisäksi kuntosalilla lajinomaista treeniä. Monet kamppailulajien harrastajat välttävät punttia lyöntien ja potkujen hidastumisen pelossa, mutta ei se ihan niin mene. Et saa itseäsi ’liian isoksi’, ellet todella sitä halua”, Jani kuvailee värikästä teini-iän treenitaustaansa.

”Vasta parikymppisenä estetiikka alkoi kiinnostamaan minua enemmän”, Jani jatkaa. ”Miehille järjestettiin silloin fitnesskisat, joissa oli voimaharjoitteiden lisäksi myös liikkuvuusosio. Oli mahtavaa, että arvostelun kohteena olisi myös ulkomuodon lisäksi taito ja suoritus..mutta liikkuvuusosioon ei ollut tarpeeksi osallistujia. Kuitenkin kiinnostus esiintymiseen syntyi ja halusin kouluttautua siinä lisää”.

Kiihdytysvaihe

Pian Jani huomasi lehdessä Hunks-ryhmän mainoksen ja näki siinä mahdollisuuden. Koe-esiintyminen sujui hyvin ja hän pääsi tanssiryhmän treenirinkiin mukaan, mikä oli haminalaiselle maalaispojalle valtava asia. ”Oli kuin olisi päässyt maailman suurimpaan bändiin ja itkin onnesta. Ennen sitä olin kuitenkin tehnyt paljon ’normiduunia’ ja nyt pääsisin muuttamaan Helsinkiin opettelemaan koreografioita. Tuohon aikaan ryhmän meininki oli todella kurinalaista ja vasta vuoden treenin jälkeen pääsin esiintymään”. Kamppailulajit pysyivät osana tanssiesityksiä, mutta jäivät kuitenkin enemmän taka-alalle esiintymisbisneksen pyörteiden myötä.

Huumorilla, hyvällä energialla, sporttisuudella ja mahdollisimman hyvällä maulla varustettu Hunks-ryhmä piti Janin showmaailmassa lähes vuosikymmenen. Nuoruudessa syntynyt unelma kuitenkin eli, ja vuonna 2009 hän pääsi Jenkkeihin Las Vegasiin Chippendales -nimiseen tanssiryhmään metsästäessään samalla töitä stunttimiehenä kamppailuelokuvissa. Jani ei tuolloin pystynyt jäämään Yhdysvaltoihin vaan muutti hetkeksi Kapkaupunkiin tekemään mallin töitä. Mallina oleminen oli valtavan paineistettua – palkka riippui onnistuneista castingeista.

Mallitoimisto olisi halunnut lähettää Janin Shanghaihin jatkamaan uraa mallina, mutta hän itse halusi palata hetkeksi Suomeen. Hän tiesi, että jokin kropassa ei ollut aivan kohdallaan. Suomessa hän jatkoi hetken Hunkseissa, mutta silloin vuoden kestäneeseen kehon oireiluun löytyi ravisteleva syy: suolistosyöpä.

Putoaminen

”Kun sain diagnoosin, syöpä oli ehtinyt levitä jo aika pitkälle. Tieto siitä, että joutuisin leikkaukseen ja iso osa sisuskaluistani poistetaan, sai minut haluamaan tutkimaan vaihtoehtohoitoja. Halusin kokeilla kaiken mahdollisen ravinnon avulla ja millä tahansa muulla. Kaksi vuotta yritin itse selättää sairauteni, mutta sitten en enää voinut liikkua edes kodistani ulos. Vaihtoehtoni loppuivat ja oli pakko suostua leikkaukseen. Vuonna 2015 tehtiin suuri operaatio ja selvisin siitä hengissä”.

”Se, mitä syöpä opetti, oli kliseisesti se, että pientenkin asioiden arvostaminen on tärkeää. Ajatusmaailmani muuttui sairauden jälkeen ja en pidä terveyttä enää itsestäänselvyytenä. Olen saanut uuden mahdollisuuden ja elämäni on tavallaan alkanut alusta. Unelmat ei ole kuolleet ja kuopatut, vaan ne eivät ehkä sellaisenaan enää palvele mielikuvaani hyvästä elämästä. En halua elää stressaavaa ja paineistettua arkea, vaan pyrin tietynlaiseen tyyneyteen, rauhaan ja tasapainoon. Ehkä sairaus antoi merkin siitä, että on aika pysähtyä”, Jani kertoo.

Uudelleennousu

Potkut Janilta luonnistuvat edelleen – sairauden jättämistä jäljistä huolimatta. Hän ei pelkää töitä ja tekeekin personal trainer -valmennuksia niin paljon kuin ehtii. Totuttelemista uuteen alkaneeseen elämään on varmasti vieläkin, mutta suunta on kohti täyttä elämää.

Kun kysyin Janilta, minkä sanoman hän haluaa tarinallaan välittää, ei vastauksen miettiminen ollut kovinkaan helppoa. Unelmien jahtaamisen äkkipysähdys, selviäminen, uudelleen aloittaminen ja kaiken jälkeen korkean työmoraalin säilyttäminen niin töissä kuin treenissäkin on kuitenkin sellainen kombinaatio, joka pistää lukijankin miettimään. Voidaankin todeta, että liikuntaa voi ja kannattaa harrastaa rankoistakin kokemuksista huolimatta – tasapainoa ja terveyttä tietenkin priorisoiden.

Kirjoittaja Aino Papinniemi on helsinkiläinen journalisti, personal trainer, Mind coach -certified trainer ja taiteilija.

Pysy ajan tasalla uusista päivityksistä: