Kevät saapuu, aurinko lämmittää ja luonto alkaa kukkia. Mikä olisikaan parempi aika vetää lenkkarit jalkaan ja lähteä juoksemaan raikkaaseen ulkoilmaan! Jos et vielä innostunut pimeän punttisalin sijaan hyppäämään lenkkipoluille, kannattaa muistaa, että juoksemisella on lukuisia terveysvaikutuksia. Mikä parasta, näitä hyötyjä ei ole temmattu kevättuulesta, vaan ne on tieteellisesti todistettu.

1. Juokseminen tekee onnelliseksi

 

Tutkimukset osoittavat, että juokseminen aiheuttaa samanlaisia neurokemiallisia muutoksia aivoissa kuin riippuvuutta aiheuttavat päihteet. Jo vain 30 minuutin kävely- tai juoksulenkki parantaa mielialaa. Hyvän olon taustalla ovat enokannabinoidireseptorien tuottamat hyvän olon hormonit, jotka aktivoituvat liikuntasuorituksen aikana. Kuuluisa Runner’s High -tunne perustuu juuri näihin hormoneihin.

Lue myös: Näin toimivat onnellisuushormonit

2. Juokseminen auttaa masennukseen

 

Psykiatrisiin vaihtoehtoishoitoihin liittyvässä tutkimuksessa saatiin selville, että fyysinen liikunta auttaa käsittelemään masennustilaa, ja siten edesauttaa masennuksesta paranemista. Erityisesti juoksulenkki, johon yhdistetään meditointihetki sekä juoksusuoritusta ennen että suorituksen jälkeen, todettiin olevan tehokas keino masennuksen parantamisessa. Täytyy kuitenkin muistaa, että mikään vaihtoehtoishoito ei korvaa ammattilaisen apua, mutta hoitoa tukevana aktiviteettina liikunta on erinomainen lisä.

3. Juokseminen parantaa oppimiskykyä

 

Pääsykokeisiin lukijat: nyt hetkeksi kirjat kiinni ja lenkille! Lontoossa tehdyn fysiologiaa käsittelevän tutkimuksen mukaan juokseminen tehostaa aivojen toimintaa. Juokseminen aktivoi ja parantaa aivojen kykyä oppia, ajatella, havaita, ratkaista ongelmia ja tuottaa luovaa sisältöä. Tämä perustuu siihen, että aivojen tietoa käsittelevän osan hermosolujen lähettämät impulssit moninkertaistuvat juoksusuorituksen aikana. Muihin liikuntamuotoihin verrattuna juokseminen voi jopa moninkertaistaa näiden hermosolujen impulssituotannon, ja siten kehittää oppimiskykyä.

4. Juokseminen kehittää muistia

 

Säännöllinen aerobinen liikunta vaikuttaa aivoissa sijaitsevaan hippokampukseen, joka on erityisen tärkeä muisti- ja oppimistoimintojen kehittymisessä. Juoksusuorituksen seurauksena hippokampuksen koko kasvaa, ja seurauksena niin lyhyen kuin pitkänmaikavälin muistikyvyt parantuvat. Hippokampus liittyy keskeisesti myös Alzheimerin taudin syntymiseen, sillä kyseisesssä sairaudessa juuri hippokampus on usein vaurioitunut. Näin ollen juokseminen ehkäisee myös Alzheimerin taudin oireita.

5. Juokseminen pitää nuorena

 

Vanhenemista ei voi pysäyttää, mutta sitä voi hidastaa. Tutkimukset osoittavat, että mitä vanhemmaksi ihminen jatkaa säännöllistä liikuntaa, sitä hitaammin hermostoon liittyvät kyvyt katoavat. Tämä ehkäisee aivojen toiminnan hidastumista sekä monien neurologisten sairauksien kuten Parkinsonin taudin syntyä. Nauti siis vanhuuden tuomasta karismasta, älä oireista.

6. Juokseminen on sydämen paras kaveri

 

Juoksemisen ja sydämen suhde on kyseenalaistettu usean tutkimuksen toimesta, mutta kukaan ei ole vielä kyennyt erottamaan tätä pariskuntaa. Juokseminen edesauttaa sydämen toimintaa ja vähentää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Pitkäkestoinen ja säännöllinen liikunta kehittävät sydäntä ja vastavuoroisesti myös fyysinen jaksaminen paranee. What a fitcouple!

7. Juokseminen pitää verenpaineen kurissa

 

Amerikkalainen sydänliitto kertoo juoksemisen olevan hyödyllistä myös verenpaineelle. Jo 150 minuuttia eli hieman yli kaksi tuntia reipasta liikuntaa viikossa auttaa pitämään verenpaineen terveyssuositusten rajoissa. Kaikkien juoksijoiden ei siis tarvitse tavoitella maratonia, vaan henkilökohtainen terveyden edistäminen on mitä parhain tavoite.

8. Juokseminen ei tuhoa polvia

 

Useat ihmiset kärsivät polviongelmista, ja valitettavan usein polvet ja juokseminen yhdistetään toisiinsa negatiivisesti. On totta, että jos juoksuasento ja askellus ovat vääränlaisia, riski polvivamman syntyyn kasvaa. Itse juokseminen ei tuhoa polvia, vaan väärä tekniikka ja kehnot varusteet. Tutkimukset osoittavat, että ihminen on oikeastaan luotu juoksemaan, ja juokseminen pikemminkin vahvistaa polvien luumassaa ja ehkäisee luukatoa. Juoksutekniikkaa voi lähteä kehittämään esimerkiksi juoksukouluun, joita käynnistyy keväällä useita.

Lue lisää juoksutekniikasta: 12 asiaa jotka voit tehdä väärin juoksussa

9. Juokseminen pienentää syöpäriskiä

 

Juokseminen ei ole ratkaisu syöpään, mutta saattaa pienentää riskiä sairastua siihen. Yhdysvaltojen syöpäinstituutti kertoo tutkimusten osoittaneen, että säännöllinen fyysinen aktiivisuus vähentää paksusuolen- sekä rintasyövän riskiä. Useissa tutkimuksissa on myös raportoitu yhteyksiä liikunnan ja pienemmän eturauhas-, keuhko- ja kohdunkaulansyövän riskien välillä.

10. Juokseminen on avain pidempään elämään

 

Jos haluaa elää mahdollisimman terveenä, on tärkeää syödä terveellisesti, mutta myös liikkua säännöllisesti. Hiljattain tehty ravintoon liittyvä tutkimus osoittaa, että ruokavalion ja liikalihavuuden lisäksi liikunnan puute aiheuttaa ennenaikaisia kuolemia. Juokseminen on erinomainen koko kehoa kuormittava liikuntamuoto, joka on helppo pitää mukana läpi elämän. Juokse siis itsellesi terve ja pitkä elämä.

Lähde: popsugar.com

Kaipaatko lisää juoksuinspiraatiota? Lue myös:

Run with fight – luovuttaminen ei ole vaihtoehto! 

Näin aloitat juoksemisen ihan nollasta

Sprinttaamalla nopeammaksi ja vahvemmaksi (video)

Miten saat juoksulenkistä enemmän irti

 

Pysy ajan tasalla uusista päivityksistä: