Työpaikka asettaa omat haasteensa rasvanpolttoa tavoittelevalle. Painoa saattaa kertyä salakavalasti, kun kokouksissa on tarjolla donitseja, syntymäpäiväkahveja vietetään joka toinen päivä, tai jos lounaspaikka valitaan kollegoiden mieltymyksien perusteella. Jotta terveelliseen elämään löytyisi tasapaino myös työpaikalla, lue alta 5 yleisintä ongelmatilannetta ja helpot ratkaisut niihin.

1. Työkaverit tuovat herkkuja

 

Kollegoiden ruokailutottumukset vaikuttavat meihin monella tapaa. Onko mitään tuskallisempaa kuin kieltäytyä työkaverin tuomista korvapuusteista, vastata sen jälkeen mitä moninaisempiin kummasteleviin kysymyksiin, ja lopulta päätyä popsimaan leivos vastentahtoisesti? Klassinen ryhmäpainetilanne.

Mikä avuksi: Pidä pääsi, ja kieltäydy kauniisti. Muista kuitenkin, että ainainen kieltäytyminen ei tee hyvää, sillä ennen pitkää tunnet itsesi huonoksi työkaveriksi. Suunnittele etukäteen, milloin sallit itsellesi herkkuhetken.

2. Työkaverit tekevät huonoja valintoja

 

Toisaalta työkavereiden läsnäolo vaikuttaa myös alitajuisesti. Työkaveri tartuttaa helposti ruokailutottumuksensa toisille. Huono valinta on helpompi tehdä, kun toinen tekee sen ensin. Lisäksi toisen ei-niin-läheisen henkilön läsnä ollessa annostelemme ja syömme enemmän tavallista ruokaa.

Mikä avuksi: Ota mukaan omat valmiiksi annostellut eväät, jotta lounaalla ei synny houkutuksia. Pidä aina mukana proteiinipitoisia välipaloja, ettei mielitekoja synny.

Lue lisää:

Miten kannattaa rakentaa ateriarytmi

3. Työpaikalla on kylmä

 

Monilla työpaikoilla tuuletus käy kesäaikaan kovalla, kun taas talvella lämpöä säästellään. Alhainen lämpötila vaikuttaa aineenvaihduntaan ja hidastaa rasvanpolttoa.

Mikä avuksi: Pukeudu kerroksittain. Villatakki on helppo heittää pois päältä kuuman tullen. Pidä lisäksi pieniä taukojumppatuokioita, tai käy kävelemässä rappusia. Näin aineenvaihdunta pysyy yllä, etkä palele.

4. Syöt kun stressaat

 

Kun ihminen kokee painetta, keho alkaa tuottaa hormoneja, jotka lisäävät ruokahalua. Stressi saa kehon huutamaan sokeria ja energiapitoisia ruokia sekä hidastaa aineenvaihduntaa. Syntyy noidankehä, joka tukkii kehon täysin. Pahimmassa tapauksessa stressi ei hellitä edes kotona, ja ilta kuluu sipsipussin ääressä.

Mikä avuksi: Pidä työpäivän aikana taukoja, jotta aivot saavat levätä ja stressitila pääsee hetkeksi laskemaan. Lataa puhelimeen meditaatiosovellus tai kuuntele rauhoittavaa musiikkia kymmenen minuutin ajan. Pidä kiinni ruokailuajoista, ja mieliteon tullen juo esimerkiksi vettä. Mieliteot katoavat yllättävän nopeasti, kun niille ei anna valtaa.

Lue lisää stressin hallinnasta: 6 vinkkiä kohti stressitömämpää elämää

5. Aikataulusi on liian täynnä

 

Yksi suurimmista virheistä työpäivän aikana on olla pitämättä lounastaukoa. Kun aamupalan voimalla vääntää iltaviiteen, tapahtuu kotiin tullessa usein epätoivoinen energiatankkaus. Ruokaa ei jakseta laittaa, ja kaapeista ahmitaan suuhun, milloin mitäkin sattuu löytymään. Kroppa menee tukkoon, energiaa tulee tankattua liikaa ja aineenvaihdunta menee sekaisin.

Mikä avuksi: Mikäli aikataulu on muodostunut tiukaksi, eikä varsinaiselle lounastauolle ole aikaa, suosi nopeasti lusikoitavia, jopa juotavia keittoja, höystä ne proteiinipitoisella raejuustolla ja pilko vihanneksista viipaleita ja tikkuja, jotka on nopea syödä sormin työn lomassa. Tarvitset energiaa, jotta aivosi toimivat. Syömättä et yksinkertaisesti edes jaksa olla tehokas.

Lue myös Miten ajoittaa syöminen vuorotyössä

Lähde: Men’s Health

Lisää kiinnostavia artikkeleita:

Pysy ajan tasalla uusista päivityksistä: