Arjen pelastava kana-riisivuoka

| tammi 18, 2017 | Miesten ravinto, Naisten ravinto, Reseptit miehille, Reseptit naisille | 0 Kommenttia

Tämä kana-riisivuoka, nimensä mukaisesti, todella pelastaa kiireisen arjen. Ainekset vuokaan, sekoitus ja uuniin kypsymään. Näin syntyy iso vuoallinen ruokaa pariksi päiväksi. Säästyt jokapäiväiseltä kokkailulta ja voit vaikkapa napata tätä ruokaa mukaan evääksi töihin tai kouluun.

Mikä parasta, reseptiä on myös todella helppo varioida vaihtamalla esimerkiksi riisin pastaan ja mausteet omaan makuun sopiviksi. Myös esimerkiksi jääkaappiin jäänyt paprika tai parsakaalin loppu uppoavat hyvin mukaan antamaan monipuolisuutta ja makua. Alla on resepti, jonka itse olen kokenut toimivaksi ja maukkaaksi sekä etenkin arkea helpottavaksi. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!

Arjen pelastava kana-riisivuoka

  • reilu loraus oliiviöljyä
  • 3 dl raakaa riisiä
  • tölkki (400 ml) kookosmaitoa
  • 2 dl vettä
  • 1 punasipuli
  • 1 rkl kurkumaa
  • 2 tl tandoori-mausteseosta
  • 1 tl suolaa
  • 400-500 g broilerin sisäfileitä
  • + n. 3dl vettä/kookosmaitoa lopussa

 

Lorauta ison uunivuoan pohjalle reilusti oliiviöljyä. Lisää vuokaan raaka riisi, kookosmaito, 2 dl vettä, pilkottu punasipuli, mausteet ja sekoita ne hyvin keskenään. Upota riisiseoksen joukkoon kanafileet.

 

Laita vuoka uuniin kiertoilmalle 175 astetta (tai tasalämmölle 175-200 astetta). Kun riisi on imenyt kaiken nesteen, lisää vielä noin 3 dl vettä/kookosmaitoa, sekoita ja laita takaisin uuniin. Ruoka on valmista, kun riisi ja kanat ovat kypsiä. Nestettä voi tarvittaessa lisätä enemmän tai vähemmän, seuraa että ruoasta ei tule liian kuivaa.

– Emili

TIKIKSEN 6 KUUKAUDEN TREENIOHJELMA NAISET

Tikiksen suosituimmasta valmennuksesta on nyt tehty saamamme palautteen perusteella täysin oma versio NAISILLE
– Hanki itsellesi tiukka vatsa, timmit käsivarret ja muhkeat pakarat!

Lisää kiinnostavia artikkeleita:

Pysy ajan tasalla uusista päivityksistä: