10 luonnollista keinoa taistella flunssaa vastaan

Tutkimusten mukaan influenssarokote ei välttämättä suojaa ihmisiä flunssalta. Tutkijat ovat jo kauan pitäneet rokotteita tehottomina. Kausipöpörokotteen toimimattomuus perustuu siihen, ettei ole vain yhtä ainutta virusta, joka aiheuttaa influenssan. Esimerkiksi A-virus muuttuu ja kehittyy jatkuvasti ajan kuluessa ja kun rokote on tehty tuhoamaan yhdenlaista virusta, se voi samalla muuntautua toiseen eliöön ja joskus myös muuntautua vastuskykyiseksi rokotteen vasta-aineita vastaan. Jos kaikki virukset olisi todella mahdollista tuhota, ei maapallolla olisi pian enää elämää missään muodossa.

Ihmisen oma luontainen immuniteetti on jatkuvasti tekemisissä muuttuvien virusten ja mikrobien kanssa. Flunssa tai mikä tahansa bakteeri, virus tai parasiitti kuitenkin iskee, jos kehollamme on siihen liikaa altistavia tekijöitä, kuten heikentynyt tai häiriintynyt immuniteetti. Meillä on silti myös mahdollisuutena käyttää sekä ulkoisia että sisäisiä suojauskeinoja pöpöjä vastaan.

Stressi ja itsensä altistaminen vastustuskykyä heikentäville tekijöille lisäävät vaaraa sairastua, joten keskittämällä huomion tasapainoiseen elämäntyyliin ilman liian suurta stressikuormaa, toimii pohjana hyvälle vastustuskyvylle.

Kun kehossamme vallitsee suurimmilta osin hyviä mikrobeja, ne toimivat tehokkaasti huonoja bakteereja vastaan heikentäen niiden elinmahdollisuuksia kehossamme. Emme tarvitse enää suurten lääketehtaiden luomia toimimattomia flunssa- ja virusrokotteita tai karsinogeenisiä kemikaaleja. Meidän tulee yksinkertaisesti parantaa oma sisäinen vastustuskykymme hyvillä tavoilla, kuten puhtaan ravinnon, probioottien ja muiden vastustuskykyä tukevien luonnollisten ravintolisien avulla.

Uusi puolen vuoden treeniohjelma salille, jolla saat takuulla sekä voimaa että lihasta!

Tässä 10 luonnollista keinoa flunssan ehkäisemiseen:

1. Sinkki – Sinkkisuolat toimivat tehokkaasti virusten taisteluja vastaan.

2. Vihreä tee – Vihreä tee on vähiten prosessoitu kaikista teelaaduista ja sillä on lukuisia terveysvaikutuksia. Yksi niistä on toiminta viruksia vastaan. Vihreää teetä on käytetty virusten torjunnassa jo vuosisatojen ajan.

3. Sitruunavoide –Toimii tehokkaasti muun muassa herpes-viruksia vastaan.

4. Seljanmarja – Tämä marja voi ehkäistä flunssapöpöjä sekä muun muassa parantaa haavoja ja nenän verenvuotoa.

5. Oliivinlehti – Jo egyptiläiset aikoinaan pitivät oliivipuuta taivaallisen voiman symbolina, sillä se on tehokas immuunin tehostaja. Oliivipuu on tulvillaan tehokkaita kasvikemikaaleja ja antioksidantteja, jotka auttavat kehoasi suojaamaan sinua influenssalta.

6. Lakritsi – Tämä mahtava viruksia vastaan toimiva lakritsikasvi voi parantaa jopa vesirokon ja vyöruusun.

7. Valkosipuli – Valkosipuli on terveellinen viljelyskasvi, joka lisää ihmisen kehon omia puolustusmekanismeja ja suojaa näin vilustumiselta. Valkosipulin säännöllinen käyttö ehkäisee myös sydän- ja verisuonitauteja.

8. Vehnänoras ja ohranoras – Molemmat näistä ruohokasveista ovat parhaita mehustettuna. Säännöllinen vehnänorasmehun nauttiminen voidaan jopa sanoa pitävän nuorekkaana, ja sitä onkin kutsuttu elämän vereksi, sillä se muistuttaa terveen ihmisen verta. Ohranorasta on käytetty vuosisatojen ajan vehnänorasta vastaavien piirteiden takia. Nämä oraat puhdistavat lymfajärjestelmää, boostaavat immuniteettia ja sisältävät useita vitamiineja, sekä kivennäis- ja hivenaineita.

9. Inkivääri – Inkivääri on ruohovartinen kasvi, jonka juuret sisältävät yli 14 bioaktiivista yhdistettä, jotka auttavat kehoa eri sairauksien ehkäisyssä. Inkivääriä yleisimmin käytetään mausteena, mutta sitä voi käyttää myös luontaisena lääkkeenä. Se toimii muun muassa pahoinvoinnin ehkäisyssä, ruoansulatuksen edistäjänä ja reumaattisten sairauksien hoidon yhteydessä kivun lievittäjänä.

10. Laadukas uni – Unen puute altistaa sairauksien puhkeamisille ja jopa muutaman yön hyvät unet voivat jo yksistään auttaa kehoasi toimimaan vilustumista ja flunssaa vastaan.

 

Lähde: themindunleashed.org
 
 

Pysy ajan tasalla uusista päivityksistä: