Täydellisen vartalon salaisuus

Kaikki haluavat täydellisen vartalon, mutta kuka määrittää millainen on täydellinen vartalo? Media luo paineita, että pitää näyttää hyvältä. Ennen ihannoitiin laihuutta, nyt urheilullista ja lihaksikasta vartaloa. Mutta meneekö ihanteiden tavoittelu liian pitkälle?

Ihmiset ovat nykyään tietoisempia terveellisistä elämäntavoista, urheilevat enemmän, syövät paremmin ja miettivät saavatko tarpeeksi hiilihydraatteja ja proteiinia (puhumattakaan mineraaleista, aminohapoista ja entsyymeistä). Terveellisyyden tavoittelun lisääntyminen näkyy myös kauppojen hyllyillä – on rahkaa mistä valita ja superfoodeja hyllyt pullollaan. Ihmiset ovat alkaneet pitää enemmän huolta itsestään ja jaksamisestaan. Kuntoilusta ja terveellisistä elämäntavoista on tullut megatrendi.

Maailma on kuitenkin alkanut pyöriä oman navan ympärillä. Nykyään keskitytään siihen miltä näytetään, eikä siihen miltä tuntuu. Ihmiset, varsinkin naiset, ottavat jatkuvasti kuvia itsestään salilla, ja peilailevat treenattua vartaloaan. Mihin on jäänyt urheilemisen ydin, itse treenaaminen?

Rasvaton vartalo ja selkeästi erottuvat lihakset – kuulostaa täydelliseltä, mutta tarkoittaa tiukkaakin tiukempaa ruokavaliota, kaiken kivan väliin jättämistä (etenkin kaiken herkullisen syömistä). Salia, kanaa, maitorahkaa, salia, raejuustoa, pari kuvaa salilta peilin kautta ja vähän lisää salia. Plus ehkä muutama lenkki.

Treenaamisesta on tullut melkein pakkomielle. Jo ennestään hoikat ja etenkin normaalipainoiset ovat alkaneet kauhistella kun pitäisi laihduttaa ja on tullut kiloja lisää. Heidän omasta mielestä. On aivan pakko, mutta miksi? Kenen vuoksi? Onko nyky-yhteiskunta vienyt täydellisyyden tavoittelun liian pitkälle? Nuoret tytöt saavat aivan väärän kuvan ihannevartalosta ja siitä mikä on oikeasti tärkeää elämässä. Media luo paineita ja vääristää kuvan varsinkin naisvartalosta. Maailmasta on tullut ulkonäkökeskeinen.

Kesäkuntoon, kesäkiloista eroon, joulukiloista eroon…Kierre on loputon. Milloin saat nauttia vartalostasi ilman että pitäisi tehdä sitä tai tätä sen eteen? Terveellisen syömisen ja liikkumisen tulisi olla elämäntapa, ei ihmistä ole luotu olemaan aina dieetillä. Kun syö terveellisesti ja liikkuu monipuolisesti, voi hyvällä omallatunnolla syödä herkkuja silloin tällöin, ilman että tarvitsee erikseen laihduttaa sen jälkeen.

Ennen käytiin kuntosalilla ja jumpissa. Nyt harrastetaan fitnesstä. Fitness, tuo sana joka näkyy ja kuuluu kaikkialla. Kaikki haluavat olla nyt huippukunnossa. Mutta mitä se vaatii? Enemmän kuin monet ymmärtävät. Erona jumppaamisen ja fitnessin välillä on vain se, että nyt salilla uskalletaan treenata kovempaa (mikä on hieno asia). Niillä, jotka kisaavat fitness-kisoissa täydellisyyden tavoittelu on loputon – koskaan ei ole valmis. Aina on parannettavaa.

Nuoret, jopa alle täysi-ikäiset kisaavat fitness-kisoissa. Mitä se tekeekään vartalolle ja mielelle, kun altistaa itsensä nuorena arvostelun kohteeksi? Fitnesskisaajat punnitsevat jokaisen suupalansa. Elimistö kuihdutetaan yhtä kisapäivää varten lihaksikkaaksi ja rasvattomaksi, mutta pitkällä tähtäimellä sekä miehillä että naisilla saattaa ilmetä hormonaalisia häiriöitä, naisilla saattavat kuukautiset jäädä kokonaan pois ja pahimmassa tapauksessa lasten saaminen on hankalaa ja jopa mahdotonta. Myös mielenterveyden ongelmat ja syömishäiriöt kuten anoreksia ja ortoreksia (liiallisen terveellisyyden tavoittelu) saattavat ilmetä. Jokainen ylimääräinen viinilasi tai suklaapala aiheuttaa morkkiksen.

Naiset tuskin koskaan ovat täysin tyytyväisiä vartaloonsa. Urheilemisesta ja syömisestä tulee nauttia, teethän sen itseäsi varten, et muita varten. Opi hyväksymään ja rakastamaan itseäsi juuri sellaisena kuin olet. Liiku silloin kun itsellesi sopii, syö terveellisesti ja monipuolisesti ja voit nauttia elämästä ilman dieettejä ja jatkuvaa laihduttamista. Loppujen lopuksi onnellisuus löytyy muista asioista kuin isoista hauiksista, sixpackistä tai alhaisesta rasvaprosentista.

Täydellisen vartalon salaisuus? Vartalo, jossa SINÄ viihdyt.