Yhden raaka-aineen herkku: banaanijäätelö!

Tiesitkö, että voit valmistaa terveellisen ja herkullisen jälkkärin käden käänteessä vain yhdestä raaka-aineesta? Tämä herkku sopii myös monenlaiseen ruokavalioon, sillä se on maidoton, sokeriton ja vegaaninen. Herkun salainen raaka-aine on banaani.

Olemme kirjoittaneet tästä ihmeellisestä jälkkäristä jo aiemmin artikkelissa Terveelliset leffaherkut, mutta tässä tulee vielä yksityiskohtaiset ohjeet banaanijäätelön valmistamiseen:

1. Kuori, pilko ja laita 2-3 banaania pakastimeen (yön yli). Parhaimmat banaanit tähän käyttötarkoitukseen ovat kypsät yksilöt eli niissä on ruskeita pilkkuja, mutta ne eivät ole vielä kokonaan mustia.

2. Pyöräytä pakastetut banaanit tehosekoittimessa tai monitoimikoneessa. Jos blenderisi ei ole tarpeeksi tehokas, kannattaa lisätä joukkoon tilkka nestettä (esimerkiksi manteli- tai kookosmaitoa). Muista kuitenkin, mitä vähemmän nestettä lisäät, sen ”jäätelömäisempi” lopputuloksesta tulee.

3. Valmis! Jos haluat tuunata jäätelöäsi, kokeile heittää joukkoon esimerkiksi (raaka)kaakaojauhetta, maca-jauhetta, suklaakastiketta tai maapähkinävoita.

Banaanijäätelö on herkullista sellaisenaan, mutta toki sen päälle voi vielä ripotella muita täytteitä kuten hedelmiä ja marjoja, suklaanuppuja tai pähkinärouhetta. Päästä mielikuvituksesi valloilleen!

Tämän jälkeen sinun tuskin tekee enää mieli kaupan jäätelöitä!

 

Pysy ajan tasalla uusista päivityksistä: