Kivesten tuottamaa testosteronia pidetään usein miehisyyden ruumiillistumana. Naisenkin kehosta löytyy testosteronia, mutta ei yhtä suurissa määrin kuin miehillä. Testosteronilla on suuri vaikutus seksuaalisuudessa ja lisääntymisessä. Se vaikuttaa myös lihasmassaan, hiusten kasvuun, luun tiheyteen, punasolujen määrään ja yleiseen hyvinvointiin.
30 ikävuoden jälkeen miehen testosteronitasot alkavat laskea. Myös monet kemialliset aineet, kuten lääkkeet, saattavat haitata testosteronin muodostumista. Seuraavat oireet saattavat kertoa testosteronin vähäisestä tasosta: seksihalut vähenevät, erektio-ongelmat, masennus, keskittymisvaikeudet ja muistivaikeudet. Miehet voivat käydä mittauttamassa testosteronitasonsa laboratoriossa. Jos tasot ovat alhaiset, voi niitä nostaa lukuisilla erilaisilla hormonihoidoilla. Lääkkeitä tulee käyttää vain lääkärin määräyksestä ja valvotuissa olosuhteissa.
Ennen pillereiden popsimista kannattaa kokeilla luonnollisia keinoja nostaa testotasoja. Näillä keinoilla on vain positiivisia sivuvaikutuksia ja ne sopivat kaikille.
1. Pudota painoa
Ylipainoisilla miehillä on usein matala testosteronitaso. Jo muutaman kilon pudottaminen auttaa. Mitä enemmän kehossa on rasvakudosta, sitä enemmän on myös aromataasi-entsyymiä, joka muuttaa testosteronia estrogeeniksi. Eli mitä enemmän rasvaa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä testosteroni vähenee. Varsinkin ”kaljamaha” ja ”manboobsit” ovat merkki liiasta rasvasta.
Katso myös: Miksi paino ei putoa – 5 yleisintä virhettä
2. Treenaa
Varsinkin HIIT-tyylinen, nopea ja raskas treeni nostaa testosteronitasoja. Sisällytä ohjelmaasi intervallityylistä harjoittelua ja käytä raskaita painoja. Tarpeeksi painava paino tarkoittaa sitä, että et enää jaksaisi yhtään enempää noin kymmenen toiston jälkeen.
3. Syö sinkkiä
Keho tarvitsee paljon sinkkiä tuottaakseen testosteronia. Hyviä sinkkipitoisia ruokia ovat esimerkiksi liha, kala, maitotuotteet, juusto ja pavut. Voit myös syödä sinkkiä vielä purkista.
4. Syö D-vitamiinia
D-vitamiini on korvaamaton, kun tarkastellaan siemennesteen valmistumista. Lisäksi se pitää testosteronitason tarpeeksi korkealla. Muista siis ottaa purkista D-vitamiinilisää varsinkin näin Suomen talvessa.
5. Älä stressaa
Stressi saa kehon erittämään kortisolia, joka taas häiritsee testosteronin tuotantoa. Opettele siis suhtautumaan stressaaviin tilanteisiin oikein. Jooga, meditointi ja erilaiset rentoutumisharjoitukset kannattaa ottaa tavaksi.
6. Vältä sokeria
Testosteronitasot laskevat aina sokerin syömisen jälkeen. Sokeri nostaa insuliinitasoa, mikä taas häiritsee testosteronin tuotantoa.
Lue täältä hyviä vinkkejä makeanhimon voittamiseen: Miten eroon makeanhimosta
7. Syö hyviä rasvoja
Keho tarvitsee rasvaa toimiakseen. Rasva on tärkeä aine testosteronin ylläpitämisen kannalta.
Lue lisää hyvistä rasvoista täältä: Rasvahappojen viidakko – mitä sinun tulisi tietää rasvoista
8. Syö magnesiumia
Etenkin vanhemmille miehille on todella tärkeää saada tarpeeksi magnesiumia. Testosteronitasojen ylläpitämisen lisäksi magnesium parantaa unen laatua, kehittää hiilihydraattien sietokykyä ja vähentää stressihormonien määrää.
9. Vältä alkoholia
Kunnon kännit voivat laskea testosteronitasoja jopa kolmen vuorokauden ajaksi. Yksi tai kaksi lasillista ei vielä haittaa kunhan pitää mielessä, että alkoholin terveyshyödyt loppuvat kahteen annokseen. Monet tutkimukset myös osoittavat, että oluen sisältämä humala lisää estrogeenin määrää – eli laskee testosteronitasoja. Pari lasillista esimerkiksi punaviiniä ei vielä vahingoita testosteronitasoja. Jälleen kerran kohtuus on kaiken hyvän alku.