10 vinkkiä miten saavuttaa tavoitteet

Oletko tehnyt uusia lupauksia? Oli se sitten huonosta tavasta eroon pääseminen tai lupaus aloittaa uusi urheilulaji, voimme aina kehittyä. Valitettavasti, jos emme pääse tavoitteeseen, alamme ruoskia itseämme epäonnistujiksi. Miten voimme siis kunnioittaa elämäämme ja itseämme ja pysyä motivoituneena? Tässä 10 vinkkiä mistä voi aloittaa:

1. Opettele sanomaan ei

 

Sana EI on todella voimakas työkalu. Olemme tottuneet sanomaan kyllä moniin asioihin. Sanomalla kyllä johonkin asiaan voi tarkoittaa ein sanomista johonkin vielä tärkeämpään asiaan ja se voi pahimmillaan viedä kauemmas tavoitteistasi. Vaikka kuulostaa houkuttelevalta sanoa kyllä baari-illalle, se tarkoittaa ein sanomista treenaamiselle, perheen yhteiselle ajalle tai todella kipeästi tarvitsemallemme unelle.

2. Älä ylisuorita

 

Muutokset eivät tapahdu yhdessä yössä. Älä tee itsellesi kohtuuttomia lupauksia tai tavoitteita. Lupaus mennä salille seitsemänä päivänä viikossa on luultavasti liikaa. On turvallisempaa aloittaa kolmesta salipäivästä ja siirtyä pikkuhiljaa seuraavaan vaiheeseen.

Katso nykyistä aikatauluasi ja tarkastele mitä siellä on, mistä voit luopua ja mitä ottaa tilalle, jotta pääset lähemmäs tavoitettasi.

Jos kaipaat järjestelmällisyyttä ja motiaatiota salitreeniin, tsekkaa Tikiksen 6 kk treeniohjelma!

3. Jätä vähän bensaa tankkiin

 

Useimmat meistä luovuttavat tosipaikan tullen. Ota pieniä askelia, jotta energiaa riittää koko päivälle, etkä ole väsynyt päivän päätteeksi. Syö runsaasti proteiinia, pidä taukoja pitkin päivää ja rentoudu työpäivän aikana.

4. Ryhdy toimeen

 

Lopeta kertominen mitä aiot tehdä, vaan ryhdy hommiin. Älä anna muiden ihmisten lannistaa sinua – voit inspiroida läheisiäsi tuloksillasi ja samalla tuet heitä heidän matkallaan ja vastoinkäymisissään.

5. Hallitse kalenteriasi

 

Osaamme raivata aikaa kiireisille aikatauluille ja täyttää muiden toivomuksia. Jos sinun tavoitteesi ei ole kirjattu kalenteriin, milloin ajattelit tehdä sen eteen töitä? Jos todella haluat saavuttaa tavoitteesi, raivaa kalenterista aikaa ja merkitse omat aikasi kalenteriin.

6. Pidä tapaaminen itsesi kanssa

 

Kalenterissasi on paljon aikaa muille. Aika on rahaa – käytä sitä hyvin ja investoi omiin tavoitteisiisi. Tee siitä tapa, että saat hommat hoidettua silloin kun on tarkoitus. Näin jää aikaa itsellesi, eikä tehtävät jää roikkumaan. Tule toimeen ajan kanssa ja tulet toimeen paremmin elämän kanssa.

7. Liiku pitkin päivää

 

Keskimäärin ajatellaan, että istuminen nostaa energiatasojamme. Todellisuudessa tutkimukset ovat osoittaneet, että istumatyö johtaa kroonisiin sairauksiin ja ennenaikaiseen kuolemaan.

Nouse ylös työpäivän aikana ja tee jotain aktiivista (10 toistoa kevyttä lihaskuntoliikettä) 25 minuutin välein. Jo viikossa huomaat energian lisääntyneen.

Aiheesta lisää: Istumatyöntekijä, lisää liikettä arkeesi!

8. Kokeile hiljaisuuden voimaa

 

Kokeile yhden päivän ajan viikossa (sunnuntait ovat hyviä) olla puhumatta. Tämä voi olla todella haastavaa, mutta tulokset ovat uskomattomia. Tekemällä läpi tämän harjoituksen huomaat kuinka paljon energiaa käytät päivässä puhumiseen.

Ajatuksemme ovat tarpeeksi hazardeja – tullessaan ulos sanojen muodossa olemme käyttäneet paljon energiaa. Kokeile suorittaa harjoitus vähintään kerran kuussa (voit rajoittaa sen aamuun, jos et pysty olla puhumatta koko päivää).

9. Pidä huolta ”elämän puutarhasta”

 

Jos sinulla olisi tilaa viidelle kasvillesi puutarhassasi, mitä ne olisivat? Kuinka paljon vettä ne tarvitsevat? Ajattele samalla tavalla unelmistasi. Mieti mikä oikeasti on tärkeää sinulle ja mitä sinun täytyy tehdä kastellaksesi ne elämään seuraavien vuosien aikana. Tällä tavalla, kun uusia asioita alkaa tulemaan unelmiesi tielle, voimme tunnistaa ne rikkaruohoiksi ja blokata ne.

10. Muista: muutoksia tapahtuu päivittäin

 

Jos haluat isojen asioiden tapahtuvan, aloita pienin askelin. Mitä voit tehdä päivittäin päästäksesi lähemmäksi tavoitettasi? Minkä harjoituksen voit tehdä päivittäin? Aloita pienestä. Kun olet tehnyt yhden asian päivästä ja viikosta toiseen, ota toinen asia mukaan. Jatka samaan malliin. Kasvata kärsivällisyyttä samalla tavalla kuin kasvatat lihaksiasi.

Lue myös: Lisää nämä 13 pientä tapaa arkeesi vuonna 2017!

Jotta suuria asioita tapahtuu, meidän täytyy keskittyä pieniin asioihin. Ympäröi elämäsi pienillä muutoksilla, jotka kehittävät sinua kunnes niistä tulee tapoja. Kun ymmärrät sen, positiivinen muutos tulee elämäntavaksi.

Lähde: mindbodygreen

 

Pysy ajan tasalla uusista päivityksistä: