Monet meistä toimivat niin sanotusti autopilotilla aamuisin ja valmistaudumme päivään joka aamu samalla tavoin. Herääminen saattaa kestää montakin tuntia ja tuntuu, että päivä ei lähde sitten millään käyntiin. Meidän pitäisi kehittää rutiineita, joiden avulla aamutoimet sujuisivat joutuisammin. Oli se sitten rauhallisen musiikin kuuntelu, suihkussa käynti tai aamukaakaon juonti. Toisaalta on myös asioita, joita ei pitäisi missään nimessä tehdä ennen kello 10.
1. Sähköpostin tarkistaminen
Vaikka sähköpostissa on usein tärkeitä viestejä päiväämme ja mahdollisesti töitämme koskien, ei kannata alkaa selailemaan viestejä heti herättyä. Sähköpostien lukeminen saa meidät tuntemaan itsemme heti aamusta kiireiseksi ja lisää stressiä.
2. Isojen päätösten tekeminen
Tunnemme usein itsemme enemmän tai vähemmän kärttyisiksi heti herättyämme ja tarvitsemme kahvikupillisen ja aamupalaa ennen kuin saamme ”koneiston” käyntiin. Täten ei kannata tehdä mitään suuria päätöksiä ennen kuin tuntee heränneensä kunnolla. Tulemme vain katumaan päätöksiä, jotka teimme juuri herättyämme.
3. Sosiaalisen median selaaminen
Sosiaalisella medialla on suuri rooli monien elämässä ja esimerkiksi Instagramia aletaan selailemaan usein heti aamusta. Vaikka toisten elämien katselu netin kautta heti aamusta houkuttaa, kannattaa toisten profiilien selailu jättää aamuisin väliin. Aikaa kuluu huomaamatta turhankin paljon sosiaalisen median selailuun ja sen takia kannattaa tehdä aamutoimet valmiiksi ennen kuin avaa Facebookin, Instagramin tai muut somen kanavat.
4. Pankkitilin tarkistaminen
Kuka tarvitsee enää lisää stressiä valmistautuessaan päivään? Pankkitilin katseleminen vain nostaa stressitasoja. Kannattaa siis kurkata tilille vasta sitten kun on kunnolla aikaa istua alas ja analysoida rahatilannetta.
5. Uutisten katsominen
Uutiskanavat eivät usein uutisoi mistään kauhean iloisista asioista niin miksi haluaisit aloittaa päiväsi lukemalla surullisista ja negatiivisista asioista? Kun uutisten lukemiseen syventyy, saattaa aika kulua yllättävänkin nopeasti, joka saattaa johtaa kiireeseen ja siihen, että valmistautuminen päivään jää hätäiseksi.
6. Isojen ostosten tekeminen
Asuntoa, autoa tai muita suuria asioita koskevia ostoksia ei kannata tehdä aamulla. Suurien ostosten tekemiseen kannattaa varata niin paljon aikaa, että ehtii punnita kaikkia vaihtoehtoja ja miettiä hankintaa ajan kanssa. Aamutokkurassa tehtyjä suuria ostoksia kadutaan usein illalla.
7. Puhelimella pelaaminen
Tämäkin on paljon aikaa vievä asia, jota ei kannata tehdä aamuisin. Puhelimella pelaaminen kannattaa siis jättää niihin kohtiin, jolloin ei ole muuta tekemistä, esimerkiksi bussimatkoille tai kahvitauolle.
8. Väittelyyn joutuminen
Ihmiset ovat melkein poikkeuksetta hieman kärttyisiä aamuisin ja juurikin sen takia pitäisi välttää väittelyihin joutumista perheenjäsenten, kumppanin tai vaikkapa kavereiden kanssa. Väittelystä ei jää kuin huono fiilis kummallekin osapuolelle, mikä johtaa siihen, että päivä alkaa negatiivisissa merkeissä.
9. Torkuttaminen
Asetamme herätyskellon soiman tiettyyn aikaan syystä. Olemme laskeneet, kuinka paljon aikaa tarvitsemme aamutoimien tekemiseen. Ei siis kannata aiheuttaa itselle turhaa kiirettä sen takia, että torkuttaa aamuisin, eikä nouse heti ylös kun herätyskello soi.
10. Epäterveellisten ruokien syöminen tai aamupalan skippaaminen
Ei ole uusi tieto, että aamupala on koko päivän tärkein ateria. Vireystasomme nousee, kun syömme ja täten aamupalan syöminen on erityisen tärkeää. Jos kuitenkin syömme jotain todella epäterveellistä aamulla, saattaa se aiheuttaa huonon omatunnon, joka puolestaan vaikuttaa mielialaamme koko päivän ajan.
Lähde: Power of Positivity